tiistai 19. heinäkuuta 2011

Pitkästä aikaa jotain näytille


Helteitä on riittänyt, samoin töitä, mutta onneksi olen ennättänyt korttejakin tekemään ...ainakin muutaman.
Alkuun pari rippijuhla -korttia.
Vähäisillä koristuksilla taas mennään =).
Ensimmäisessä on käytetty  koristeina ääriviivatarraa ja nauhaa leimakuvan lisäksi. Toiseen olen laittanut ääriviivatarran lisäksi stanssattuja lehtisiä paperista ja askarteluhuovasta kukkasia, kukkien keskustan olen laittanut puolihelmistä.



Seuraavaan korttiin löysin valmiin kuvan jostain kätköistäni. Rei´ittelin boordiin kahdella eri Fiskarsin boordileikkurilla reikiä ja "toisiin reikiin" pujottelin satiininauhaa. Lisäkoristuksena kukkanen, lehtiset ja muutama lasihelmi.


Pienelle Ihmiselle kortteja =).



Näitä kortteja tarvitsee ainakin meillä vähän väliä, eli pikkupojalle onnittelukortteja. Tuntuu että lapsen  kavereiden syntymäpäiviä on vähän väliä. Ajattelin olla fiksu ja tehdä ajoissa jemmaan kortin seuraavia kutsuja varten =), taisin ennättääkin!
Leimakuva on Lili Of The Valleyn ja koristeeksi laitoin kukkasen, jonka keskustaan olen laittanut "kukkarimpsutarranauhasta" kukkasaen ja sen keskelle puolihelmen, lehtiä ja niintä vähän kukkasen alle. Alanurkkaan revin sanomalehdestä palasia jotka rullailin ja sidoin niinellä. Lisäksi laitoin tuohon oikealle puolihelmiä muutaman korostamaan vähän tuota erikuvioista paperia, mutta eipä ne taida kovin erottua kuvassa.


Löysin kuvien kätköistä tällaisen kuvan, johon olen kuvannut valmistaminiani pikkukirjasia. Tykkäsin näiden teosta kovasti,  mukavaa puuhaa =). 
Kirjasiin on mukava laittaa muutama kuva lasten juhlilta (esim. synttärit, ylppärit tai rippijuhlat) ja antaa niitä sitten joko esim. kummeille tai isovanhemmille. Kirjasessa kuvat pysyvät yhdessä nipussa ja niitä on mukavampi katsella kuin kirjekuoresta kaiveltuja kuvia.


Tähän loppuun pojan, 4vee, "askarteluja", jonka hän halusi kuvauttaa,
kun huomasi minun kortteja kuvaavan =). Kuvassa on Robotti.