perjantai 27. huhtikuuta 2012

Korttisaldoa...

Tulevan äitienpäivän kunniaksi tein kortteja =).
Art Impressionin leimasimillahan näitä tuli vaikka millä mitalla! 
Nämä rouvat ovat mainioita, tykkään tästä hyväntuulisuudesta!
Ensimmäisessä on koristeena nauhaa ja hameessa kimalleliimaa "oikein urakalla",
 vaikka en saanut sitä kuvassa näkymään.


Tähän Rouvaan olen käyttänyt koristeena kimalleliiman lisäksi ääriviivatarraa ja puolitimantteja.
 Lisäksi olen leikellyt boordileikkurilla ruskeasta paperista pitsireunusta.
 

Ja näihin rouviin =), piti laittaa blingblingiä oikein urakalla!
Toiveena oli että kumpaisellakin olisi timanttitiarat ja kimalleliimaa lähes jokapuolella =).
Lisäksi lisätty muutama puolitimantti kortin reunoille.


Näihin Rouviin laitoin edellisten koristuksien lisäksi kukkasia (Papermania), joiden keskelle laitoin dropsit. Lehdet "painelin" Fiskarsin lävistäjällä.


Sitten kortteja vähemmillä blingblingeillä =).
Leimasimet ovat edelleen Art Impressionin ja koristeina kukkasia (itsetehtyjä ja osto),
 puolitimantteja, nauhaa, stanssailtuja kuvioita ja perhoshaaraniittejä.




Seuraavaan Rouvaan kokeilin pukemistekniikkaa, eli leimasin rouvan mekon paperille ja leikkasin en viivoja myöten, koristeena mekosta löytyy kimalleliimaa (mitäs muutakaan =D?)




Kokeilin tehdä kaksi korttia samanmoisista papereista, toisen ilman kukkasia ja toiseen kukkanen.
Kaikki kun eivät kukkasista tykkää...
 


Valmiista korttikuvista tehtyjä kortteja.
Näihin innostuin kokeilemaan tuota harsoa ensimmäisiä kertoja ja tykkäsin siitä, 
sitä oli ihana laitella ryttyyn kuvan alle ja maalailla harson reunaa =)!

 


 Pari korttia Kraftin Kimmien leimasimilla.
Ensimmäisessä koristeina punchinella puolitimantit ja ääriviivatarraperhoset ja -teksti.
Perhoset liimasin kiiltävälle paperille ja leikkasin irti, näin perhoset saivat värin siipiinsä.


Tykkään näköjään tästä Papermanian kukkapunchista =), jonka kukkasia olen tähänkin korttiin laittanut. Pyöritin virkkukoukun väärällä päällä kukkasen keskustaa, alustana oli huopaa...näin kukkanen nostaa terälehtiään ylöspäin ja tulee kolmiulotteisemmaksi.


Lopuksi vielä muutama vauvakortti.




Minulta pyydettiin nimiäispäivään kortteja. 
Tein niin, että tekstit voi halutessaan liimata paikoilleen, 
laitoin teipit/kohopalatarrat valmiiksi.
(Ajattelin, että kortit käyvät useampaan tilaisuuteen,...kortin voi antaa joko tekstin kanssa tai ilman tekstiä)



Kiitos kun kävit katsomassa =)!
Aurinkoista kevättä Sinulle!!



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Never Ending Card

Kokeilinpas minäkin tällaista korttia =)
Aika hauska tehdä, ei mikään vaikea, mutta "työläs.
Syy moisen tekemiseen oli se, että poika pyysi korttia syntymäpäivälahjaksi, jonka viitsii säilyttää ;o). 
Josko hän tämän säilyttäisi.

Kun kortin aukaisee tuosta keskeltä sivuille... 


Tulee tällainen näkymä...
Kun kortin aukaisee keskeltä vaakatasosta...


Tulee tällainen näkymä...
Ja kun tämän aukaisee keskeltä...
 

 Tulee kortin "takapuoli" näkyviin =).
Ohjeet löytyvät esim. täältä



Kiitos kun kävit katsomassa =)!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

"Sinertävillä kuvilla" tänään...

Jopas jotain =). Kuvista tuli sinertävänvioletteja vaikkei ollut tarkoitusta! 
Liekkö syynä tähän kameran akun vähyys?
Pussitin kortit kuvien oton jälkeen, enkä millään viitsinyt aukoa pusseja kuvatakseni kortteja uudelleen, joten näillä mennään nyt tänään...

Ensimmäiseksi kortti aivan ihanalla leimasimella,
 jonka löysin Taitopuoti Paperinauhan valikoimista =), 
mielestäni tämä on aivan ihana, herkkä ja kaunis kuin mikä!
Koristeina ruusuja, stanssattuja lehtiä ja sellaista vihreää "sykeröä" (jota kukka-asetelmien juurella käytetään), josta  pyörittelin pieniä lenkuroita =).
Kuvaan olen laittanut vähän kimalletussilla väriä, mutta jostain syystä se ei näy kuvassa...
Teksti ääriviivatarralla.


Pojille muutama kortti, leimat ovat Lily Of The Valleyn. 
Koristukset ovat aika vähäisiä ...taas kerran =).



Tähän korttiin laitoin lehtiä...vaikka se saikin aika syksyisen tunnelman kuvaan. Olin leimatessani saanut kuvaan aikaiseksi pienen ylimääräsen mustejäljen, joka piti peittää... Enkä parempaa keksinyt kuin nämä =). (Jälki on lehden alla, joka on pojan olkapään lähellä ;o). )



Tyttösille kortteja.. näissäkin korteissa on taasen korjattu koristuksilla leimausvirheitä =).
En saanut tuohon tyttösen oikealle puolellle tulevia kukkasia kokonaisina... 
joten paikkasin ne kukkasilla tai perhosilla.
Kukkaset on tehty Lidlistä ostetulla kukkalävistimellä
(siellä oli joku lävistinsarja tässä taannoin myynnissä ja äitini osti sen meille tuliaisiksi =)). 
Laitoin kukkasiin vähän mustetta ja keskustaksi ylempään korttiin pikkutimantin, seuraavan kortin kukkien keskustaan laitoin neulan kärjellä muutaman pisteen kohoväriä.


 


Seuraavan kortin koristuksina puolitimantteja ja kimalleliimaa (siivet).


Puolitimantteja ja kimalleliimaa koristeina. 
(Kimalleliima kaulakorussa ja kengässä =).)


Valmiista kuvasta tehty kortti... koristeina nauhaa, stanssattuja  lehtiä ja ruususia ...niin ja pikkupilkkuja kohovärillä





Art Impressionin aivan ihanan hyväntuulisen näköinen daami =).
Ensimmäisessä koristuksina vanhasta kirjasta tehtyjä kukkasia (jotka koristeltu kimalleliimalla), paperilankaa (jossa on hopealankaa kieritettyna mukana) ja stanssattuja lehtiä. Hameen helmaan, tiaraan ja korviksiin laitoin kimalleliimaa. Ruusujen ylitse vetelin vielä sellaista "vieterillä" olevaa rautalankaa, joka on todella ohutta ja kaunista =).



Kiekuroita, nauhaa, valmiita kukkasia, 
puolitimantteja, kohoväriä ja dropseja koristuksina seuraavissa korteissa.











Lopuksi vielä lauantain askartelut ystäväni Tuulan kanssa. 
Ohjeet rasioihin löytyivät täältä:
Sinisen rasian teki ystäväni Tuula ja vihreä on minun aikaansaannokseni =).
Päivä oli ihana <3, Kiitos Tuulalle!




Kiitos kun kävit katsomassa!
Aurinkoa elämääsi =)!