maanantai 14. toukokuuta 2012

Ekaa kertaa

Ajattelinpas osallistua ensimmäistä kertaa haasteeseen, 
kun sellainen sopiva sattui vastaan tulemaan.
Aiheena oli kortti ja siihen sopiva rasia.
Tein äidille äitienpäiväkortin + rasian, johon sai laitettua lahjakortteja =).
Toivon mukaan tekemäni rasia käy haasteessa rasiasta, 
sillä se ei ole kuin parin tulitikkuaskin kokoinen..



perjantai 11. toukokuuta 2012

Ahkerana voi olla monessa asiassa....


Tämä bloggailu ei näköjään edelleenkään ole helpottanut, ei edes harjoittelun myötä =D. 
Onnistun lähes joka kerta tekemään jotain käsittämätöntä kuville, joita latailen tänne näytettäväksi.
Useinmiten kuvat kääntyvät väärinpäin, vaikka ne ovat tallennettuina oikeinpäin! Joinakin kertoina kuvat onnistuvat häviämään "lataa kuvia" sivulta, mutta kun niitä oletettujen korttien kohtia klikkailee, kuvat latautuvat tänne blogiin näkyvinä =D.
En ymmärrä!

No mutta se siitä ;o)...

Kissakortilla aloitetaan =). 
Mielestäni tämä LOV:n leimasin on monikäyttöinen,
 käy hyvin monenlaisiin onnitteluihin. 
Koristeinastanssattu kiekura, lävisettyjä lehtiä ja kukkasia. Kukkasiin laitoin pienen timantin =),
 samoja timantteja 
löytyy myös kissan sylissä olevassa kukkakimpussa kukkien keskustana. 



Sama kuva eri väreillä.


 Hempeitä kortteja tytöille, niin pienille kuin vähän isommillekin...



Seuraavaan korttiin laitoin kimalleliimaa kuussa oleviin pilkkuihin ja ylläripylläri
noita pieniä "lävistys"-kukkasia löytyy tästäkin kortista =)


Seuraaviin kortteihin löysin mallin korttikirjasta (In Love with Paper Crafts),
 tykästyin tähän kovasti ja tein samalla mallilla useamman kortin
 vaihdellen papereita ja vähän aihettakin.







Rippipojalle muutama kortti




Ja tähän väliin yksi nurinkurinrippijuhlakortti...





Äitienpäiväkortteja.... niin iloiselle kuin vähän väsyneemmällekin ;o).





Nurinkurinäitienpäivä kortti

 
 Seuraavaan äitienpäiväkorttimalliin sain idean samasta kirjasta mistä kerroin aikaisemminkin.
Osa kukkasista on valmiiksi ostettuja ja osa itse lävistettyjä.


Poikani innostui tekemään isoäidilleen kortin samalla mallilla. 
Mielestäni korttiin tuli kauniit värit =)!

Valmistuneille kortteja...
ja osa niistäkin nurinkurin.



 


 



 

Seuraavaan korttiin kokeilin ensimmäistä kertaa kulmastanssia, kiitos Tanjalle.


 


Lopuksi vielä kortteja joko "parisynttäreille" tai hääpäivään.



 




 Kiitos kun kävit katsomassa!
Sateista huolimatta oikein mukavaa tulevaa äitienpäivää kaikille äideille =)!










perjantai 27. huhtikuuta 2012

Korttisaldoa...

Tulevan äitienpäivän kunniaksi tein kortteja =).
Art Impressionin leimasimillahan näitä tuli vaikka millä mitalla! 
Nämä rouvat ovat mainioita, tykkään tästä hyväntuulisuudesta!
Ensimmäisessä on koristeena nauhaa ja hameessa kimalleliimaa "oikein urakalla",
 vaikka en saanut sitä kuvassa näkymään.


Tähän Rouvaan olen käyttänyt koristeena kimalleliiman lisäksi ääriviivatarraa ja puolitimantteja.
 Lisäksi olen leikellyt boordileikkurilla ruskeasta paperista pitsireunusta.
 

Ja näihin rouviin =), piti laittaa blingblingiä oikein urakalla!
Toiveena oli että kumpaisellakin olisi timanttitiarat ja kimalleliimaa lähes jokapuolella =).
Lisäksi lisätty muutama puolitimantti kortin reunoille.


Näihin Rouviin laitoin edellisten koristuksien lisäksi kukkasia (Papermania), joiden keskelle laitoin dropsit. Lehdet "painelin" Fiskarsin lävistäjällä.


Sitten kortteja vähemmillä blingblingeillä =).
Leimasimet ovat edelleen Art Impressionin ja koristeina kukkasia (itsetehtyjä ja osto),
 puolitimantteja, nauhaa, stanssailtuja kuvioita ja perhoshaaraniittejä.




Seuraavaan Rouvaan kokeilin pukemistekniikkaa, eli leimasin rouvan mekon paperille ja leikkasin en viivoja myöten, koristeena mekosta löytyy kimalleliimaa (mitäs muutakaan =D?)




Kokeilin tehdä kaksi korttia samanmoisista papereista, toisen ilman kukkasia ja toiseen kukkanen.
Kaikki kun eivät kukkasista tykkää...
 


Valmiista korttikuvista tehtyjä kortteja.
Näihin innostuin kokeilemaan tuota harsoa ensimmäisiä kertoja ja tykkäsin siitä, 
sitä oli ihana laitella ryttyyn kuvan alle ja maalailla harson reunaa =)!

 


 Pari korttia Kraftin Kimmien leimasimilla.
Ensimmäisessä koristeina punchinella puolitimantit ja ääriviivatarraperhoset ja -teksti.
Perhoset liimasin kiiltävälle paperille ja leikkasin irti, näin perhoset saivat värin siipiinsä.


Tykkään näköjään tästä Papermanian kukkapunchista =), jonka kukkasia olen tähänkin korttiin laittanut. Pyöritin virkkukoukun väärällä päällä kukkasen keskustaa, alustana oli huopaa...näin kukkanen nostaa terälehtiään ylöspäin ja tulee kolmiulotteisemmaksi.


Lopuksi vielä muutama vauvakortti.




Minulta pyydettiin nimiäispäivään kortteja. 
Tein niin, että tekstit voi halutessaan liimata paikoilleen, 
laitoin teipit/kohopalatarrat valmiiksi.
(Ajattelin, että kortit käyvät useampaan tilaisuuteen,...kortin voi antaa joko tekstin kanssa tai ilman tekstiä)



Kiitos kun kävit katsomassa =)!
Aurinkoista kevättä Sinulle!!